Kananmunissa ei salmonellavaaraa
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira tiedotti keskiviikkona 4. maaliskuuta, että kolmella suomalaisella kananmunia tuottavalla tilalla on todettu salmonellatartuntoja.
Tartunnat todettiin helmikuussa kansallisen salmonellavalvontaohjelman mukaisesti kanojen ulosteista otetuista rutiininäytteistä. Tutkimustulosten varmistuttua kananmunien luovuttaminen kyseisiltä tiloilta kiellettiin ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä.
Evira ei vaadi kananmunien pakkaajia vetämään kananmunia pois kaupoista. Eviran mukaan kananmunista ei aiheudu salmonellavaaraa kuluttajille.
S-ryhmä seuraa tilannetta ja toimii Eviran antamien suositusten mukaisesti.
- Tilanne on hyvin hallinnassa, eikä kuluttajilla ole syytä huoleen. Kananmunien myynti jatkuu toimipaikoissamme normaalisti, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto kertoo.
Suomen tilanne salmonellatartuntojen suhteen on ollut koko Euroopan mittakaavassa todella hyvä. Se, että tartunnat havaittiin ja niihin reagoitiin nopeasti, on osoitus siitä, että elintarvikeketjun valvonta toimii ja mahdollisiin epäkohtiin puututaan nopeasti.
Salmonellat ovat suolistobakteereja, jotka leviävät erityisesti elintarvikkeiden välityksellä ja voivat sairastuttaa ihmisiä ja eläimiä. Salmonellabakteeri kuolee kuumennettaessa, joten kypsissä kananmunissa ei ole salmonellaa.
Suomessa tavoitteena on ehkäistä ihmisten salmonellatartuntoja ja pitää salmonellan esiintyminen tuotantoeläimissä ja niistä saatavissa elintarvikkeissa alle prosentin vuositasolla. Tavoitteessa on pysytty useana vuonna peräkkäin.
