Hae tietoa sivuilta:    
» In English  
Lauantai 04.02.2012 klo 12:22

SOK:n logistiikkakeskus Sipoon Bastukärriin

SOK ostaa tontin Sipoon Bastukärristä ja rakentaa tytäryhtiölleen Inex Partners Oy:lle uuden käyttötavaroiden logistiikkakeskuksen. SOK:n hallitus ja Sipoon kunnanhallitus päättivät esisopimuksen teosta tällä viikolla. Lopullisen investointipäätöksen rakentamisesta SOK tekee syksyllä.

Tontti sijaitsee Sipoossa nk. öljytien varrella noin kahden kilometrin päässä Lahden moottoritiestä Keravan liittymän kohdalta itään Bastukärrin tulevalla logistiikka-alueella.

– Optimaalinen sijainti pääkaupunkiseudulla mahdollistaa tehokkaan henkilö- ja tavaraliikenteen. Vaihtoehtoja oli valintaprosessin alussa useita kymmeniä, mutta Sipoo vastasi parhaiten pitkän vaatimuslistamme ehtoja, SOK:n kiinteistöjohtaja Janne Rytkönen kertoo.

Logistiikkakeskus aloittaa toimintansa tavoiteaikataulun mukaan 2012. Uuden keskuksen rakentamiseen päädyttiin, koska Inexin nykyiset tilat Vantaan Hakkilassa eivät vastaa tulevaisuuden toiminnallisia vaatimuksia.

Logistiikkakeskus on kokonaispinta-alaltaan yli 100 000 neliömetriä, ja siitä tulee yhdessä tasossa oleva. Keskuksessa hyödynnetään alan viimeisintä tekniikkaa. Ympäristönäkökohdat otetaan huomioon monin tavoin, ja esimerkiksi energiatehokasta teknologiaa käytetään aina, kun se on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista.

Uusi logistiikkakeskus työllistää alkuvaiheessa 300–400 henkeä. Sipoon kunta tutkii mahdollisuuksia alueen joukkoliikennejärjestelyjen ja asumistarjonnan kehittämiseksi.

Lisätietoja: kiinteistöjohtaja Janne Rytkönen, SOK:n Kiinteistötoiminnot, puh. 010 76 82142, 040 532 2261, janne.rytkonen@sok.fi ja toimitusjohtaja Jorma Vehviläinen, Inex Partners Oy, puh. 0204 41 3042, 050 584 6808, jorma.vehvilainen@inex.fi

Takaisin uutisten etusivulle

S-Kanava