Hae tietoa sivuilta:    
» In English  
Torstai 09.09.2010 klo 16:16

S-ryhmän päivittäistavarakaupassa satsataan omiin merkkeihin

S-ryhmän asiakasomistajien oma merkki, Rainbow, laajenee myös tuoretuotteisiin. Kesän ja alkusyksyn aikana valikoimiin saadaan muun muassa leipää, juustoa, lihajalosteita, panimotuotteita ja valmisruokaa.

S-ryhmän kahden private labelin, Rainbown ja X-tran tällä hetkellä reilun 1300 tuotteen valikoimaa on tavoitteena kasvattaa ainakin kahteentuhanteen tuotteeseen.

- Yhä kansainvälistyvä toimintaympäristö kasvattaa omien merkkituotteiden strategista painoarvoa S-ryhmässä. Kuluttajaosuuskuntana haluamme tarjota asiakasomistajillemme luotettavaa laatua mahdollisimman edullisella hinnalla. Omat merkit ovat tähän hyvä mahdollisuus, S-ryhmän ketjuohjaus- ja hankintatoimintojen johtaja Risto Pyykönen toteaa.

Omien merkkien hyvä hinta-laatusuhde houkuttelee asiakkaita etenkin taloudellisesti haastavampina aikoina, sillä niiden hinta on normaaleja merkkituotteita keskimäärin viidenneksen huokeampi. Yhteispohjoismaisena hankintana tehdyissä X-tra -tuotteissa hintaero voi olla vielä suurempi.

- Euroissa mitattuna S-ryhmän omien merkkien myynti kasvoi vuoden 2008 aikana indeksillä 114 edellisvuoteen verrattuna. Alkuvuonna 2009 myynti on kasvanut edelleen, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto kertoo.

Ensimmäiset Rainbow-tuotteet tulivat markkinoille jo vuonna 1967. Tuotemerkki on tullut tutuksi vuosien varrella, sen tunnistaa 85 prosenttia suomalaisista. Jatkossa Rainbow-tuotteet erottaa aikaisempaa helpommin myös pakkauksessa olevasta S-tunnuksesta.

- S-ryhmän tunnuksen tuominen pakkauksiin kertoo asiakkaille, että tuotteet ovat luotettavia, vastuullisesti tuotettuja ja turvallisia käyttää. Yli satavuotias S seisoo niiden laadun takana, Risto Pyykönen korostaa.

Tuotteiden laadun ja turvallisuuden varmistaminen on äärettömän tärkeää, ja se vaikuttaa myös valmistajien valintaan.
 
- Tavarantoimittajan on täytettävä tarkat laatukriteerit ennen kuin se hyväksytään omalla merkillä myytävän tuotteen valmistajaksi. Samoin yksittäisillä tuotteilla on selkeät laatukriteerit, jotka ovat osa valmistussopimusta, ryhmäjohtaja Kirsti Pasanen Inex Partnersista kertoo.

S-ryhmän omat merkit tekevät valmistajat Suomessa ja ulkomailla. Tuotteiden kotimaisuusaste on tällä hetkellä noin 40 prosenttia mutta se kasvaa tuoretuotteiden valikoiman laajentumisen myötä.

Lisätietoja:
S-ryhmän liiketoimintojen ketjuohjaus ja hankinta, johtaja Risto Pyykönen, p. 010 76 81000
Päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto, p. 010 76 80610
Ryhmäjohtaja Kirsti Pasanen, Inex Partners, p. 010 76 87127

Takaisin uutisten etusivulle

S-Kanava