Inex on osa S-ryhmää
Inex Partners Oy on S-ryhmän hankinta- ja logistiikkayritys, SOK:n tytäryhtiö. Inex hankkii ja jakelee suuren osan S-ryhmän myymälöiden päivittäis- ja käyttötavarasta. Inex Partners Oy:n liikevaihto vuonna 2008 oli 1981,5 M€. Inexissä työskentelee Inex Partners Oy:n ja Intrade Partners Oy:n sulautumisen jälkeen kaikkiaan noin 2 300 työntekijää. Lisätietoja S-ryhmästä ja SOK:sta saat täältä.
Inex partners Oy omistaa puolet Finnfrost Oy:stä. Toisen puolen omistaa Tuko Logistics Oy. Finnfrost on erikoistunut pakasteiden hankintaan ja logistiikkaan. Finnfrostista saat lisätietoja täältä.
S-ryhmä lyhyesti
S-ryhmä on valtakunnallinen vähittäiskaupparyhmittymä Suomessa. Se on markkinajohtaja Suomen päivittäistavaramarkkinoilla yli 43 prosentin markkinaosuudella. S-ryhmän toiminta-ajatuksena on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajille. S-ryhmän muodostavat 22 alueosuuskauppaa ja SOK tytäryhtiöineen. S-ryhmällä on toimintaa koko Suomen alueella sekä Baltiassa ja Pietarin alueella. S-ryhmän vähittäismyynti vuonna 2009 oli 11 687 M€, ja sillä on toimipisteitä lähes 1 600. Päivittäistavarakaupan lisäksi S-ryhmä harjoittaa liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppaa, pankkiliiketoimintaa, matkailu- ja ravitsemuskauppaa, auto- ja autotarvikekauppaa sekä maatalouskauppaa.
Avainlukuja vuodelta 2009
- Vähittäismyynti 11 687 M€ (-1,2 %)
- Tulos ennen satunnaisia eriä 270 M€
- Maksettu Bonus 316 M€
- Toimipaikkoja 1 598
- Jäsenmäärä 1 854 000
- Henkilöstöä 37 764
Inexin toiminnan tarkoitus
Inex Partners Oy vastaa S-ryhmän päivittäis- ja käyttötavarakaupan hankinnasta ja logistiikasta sekä niiden asiakaslähtöisestä kehittämisestä.
Inexin visio
Inexin visio on mahdollistaa, että S-ryhmän päivittäis- ja käyttötavarakauppa on asiakasomistajan ykkösvalinta.
Inexin arvot
Asiakaslähtöisyys, vastuullisuus, uudistaminen ja tuloksellisuus.
